Kyselin pari viikkoa sitten instagramissa, mistä aiheista seuraajani tahtoisivat lukea. Ehdottomasti suosituin aihe oli tuossa pienessä kyselyssä “parhaat äänenavausvinkit”, joten alkakoon uusi blogini sillä!
Kiitos, rakkaat ystävät, että kannustitte kirjoittamaan! Haluan jakaa parhaan tietoni ja taitoni teille näissä teksteissä – hyvä on laitettava kiertämään. Olette tärkeitä. Alla oleva on minun tämänhetkinen ymmärrykseni asioista, ja kiva, jos haluatte myös keskustella kanssani näistä.
Sen kummemmin jaarittelematta kerron, miten itse saan ääneni heräteltyä laulukuntoon joka päivä.
Sääntö numero yksi kaikuu päässäni aina: älä forsseeraa! Pieni ääni se on isonkin äänen pohjalla.
Hengitystä tehostavat oman kokemukseni mukaan parhaiten joogassa käytetyt pitkäkestoiset kehon takaosien venytykset. Jos on aikaa ja malttia, niitä kannattaa tehdä ennen muuta äänenavausta. Venyteltävän kehon tulee olla lämmin, joten muutama aurinkotervehdys alkuun takaa menestyksen tässä.
Laulaminen tapahtuu ulospäin virtaavan ilman avulla, joten useimmiten lähden siitä, että tyhjennän keuhkoni tasaisesti pitkän s-kirjaimen suhistessa mukana. Rentoudun, keuhkoihin virtaa uutta ilmaa täysin haukkomatta sen verran kuin virtaa. Toistan pitkän s-kirjaimen niin, että keuhkot tyhjenevät täysin. Loppuun asti tyhjentäminen on hyvä treeni myös syville vatsalihaksille, joita tarvitaan laulussa. Ne lämpenevät tällä harjoituksella takuulla.
Sitten vien huomion solar plexuksen alueelle, eli rintalastan ja navan väliin, jossa sijaitsee tunneilmaisun ja laulun keskus. Tuon alueen tulisi olla joustava ja valmis toimimaan, joten ensinnäkin tarkistan, että se ei ole jännittynyt. Kurkku ja kaula avoimena, apuhengityslihasten ja rintakehän säilyessä passiivisina huokailen hieman – ääni, joka tästä syntyy on hyvin ilmava ja huokoinen. Nyyhkytän myös eri sävelkorkeuksilta, mutta säilytän huomioni jatkuvasti kehon toiminnassa kuuntelematta syntyvää ääntä. Huokailtuani läähätän kuin koira, kiihdytän läähätystä leuka rentona ja silmät suurella – olo on kuin innokkaalla pikkukoiralla, joka yrittää olla haukkumatta. 😀 Solar plexus liikkuu joustavasti siten, että ilman virratessa ulospäin, sen liike on kohti selkää. Mitä korkeammalla energiatasolla ja sävelkorkeudella liikutaan, sitä korkeammalla on myös solar plexuksen liike.
Vasta, kun olen saanut ilmavirran liikkelle ja kehon lämpimäksi sitä varten, alan laulaa tietoisesti joitain sävelkorkeuksia. Ääniharjoitusten kuningas on ng-äänne, joka sijoittuu kovan ja pehmeän kitalaen kohtaamispisteeseen. (Yllättävän eteen, tuumii moni oppilas!) Mutta kyllä, juuri siihen, jotta kieli ei tuki kurkkua. Laulan hyvin hiljaa ng-äänteellä liukuen kvintin verran sävelaskeleita alaspäin. Aloitan yleensä e1:stä ja käyn H:ssa yli oktaavin verran alempana. Koko ajan tarkistan, että ilma virtaa tasaisesti, kurkku on rento ja pysyn mahdollisimman pitkänä ja selkä leveänä.
Alhaalla käytyäni jatkan samaa kvintti-ng-harjoitusta keskialueella, joskus käyn myös yli c3:n, mutta useimmiten jatkan pian keskialueelle laulamaan huokauksenomaisesti voi-voi-voi-voi-voi samaa kvinttisävelkulkua alaspäin. Laulan koko ajan edelleen hiljaa ja käytän paljon ilmaa. Tämä takaa sen, että puhe ja laulu ovat täysin yhteydessä toisiinsa, samaa pitkää ilmavirtaa.
Lopuksi avaan ylärekisterin kolmisointuoktaavilla edestakaisin, useimmiten käyttäen tavuja ja-ha-ha -ha-ha-ha-haa. Keveästi, pienellä äänellä, ilmaa ja solar plexusta käyttäen kuljen kitalaen pintaa pitkin taaksepäin; sitä taaemmas mitä korkeammalle. Käväisen näin yleensä f#3:ssa ja palaan takaisin keskialueelle säilyttäen pää-äänen kirkkauden kokonaissoinnissa. Tähän on vielä sanottava, että mitä korkeammalle liikutaan, sitä lujemmin koko keskivartaloni työskentelee. Käytän joskus apuna mielikuvaa soutulaitteesta. Raskaan soutulaitteen avaaminen vaatii tismalleen samat lihakset töihin, kuin c3:n yläpuoliset sävelet sopraanolla.
Kun olen käynyt sekä ylhäällä että alhaalla, laulan vielä legatossa kolmisointua ylös-alas. Juu-uu-uu-u ylöspäin, jaa-aa-aa-aa viidennen asteen septimisoinnun terssikvarttikäännöksenä alaspäin ja takaisin “juu”perussävelelle. Laitan h-kirjainta väliin, jos ilma ei tässäkään vaiheessa vielä kulje riittävän sutjakkaasti. Kurkussa en salli tuntuvan mitään, eikä mikään leuan seudulla tai kaulassa saa työskennellä. Näillä ehdoin laulan myös treenin tai konsertin laulut. Vähennän mieluummin volyymistä kuin äänen kauneudesta ja vaivattomasta laulutavasta.
Tällainen on minun äänenavausrutiinini. Toivottavasti saatte siitä hyötyä omaan treeniinne. Kaikesta saa kysyä, keskustelen äärettömän mielelläni tästä aiheesta.
Rakkain terveisin, Tiia Maria