Stories

spreading love

Tutkintokonsertti lähestyy

Tutkintokonsertti lähestyyNyt on lauantai, 22. päivä tammikuuta 2022. Tuntuu uskomattomalta, että A-tutkinnon suorittamiseen on enää noin viikko. Haluan pysyä kevyessä, kiitollisessa tunnelmassa, vaikka mieli ehdottaa muunkinlaisia maisemia.  Täytyy vielä...

Perusasioiden äärellä

Suurinta rohkeutta vaatii keskipolun tallaaminenOlen ollut melkoinen terveyshörhö koko aikuisen elämäni ajan. Tiedän melko paljon ravintoaineista, paaston vaikutuksesta, aineenvaihdunnasta, unesta ja liikunnasta, vaikka toisaalta viittaan tiedoilleni kintaalla ja...

Muutto ja yrittäjyyspohdintoja

Muutto ja yrittäjyyspohdintojaTein yhden uudenvuodenlupauksen. Päätin ryhtyä rohkeasti kertomaan unelmistani, tavoitteistani, suunnitelmistani ja ajatuksistani ihmisille. Se ei ole minulle helppoa eikä luontaista, mutta päätin uskoa, että ihmiset haluavat auttaa, jos...

Unen ihme

 Eilen harjoittelin ulkoa pitkää, ranskankielistä resitatiivia. Opettelu tuntui tuskalliselta; ikään kuin mikään ei olisi halunnut tarttua päähän. Kertasin ja kertasin, hyräilin raitiovaunussa sanoja, tarkistin puhelimesta ja olin tyytymätön oppimisen vauhtiin.  ...

Onko mieli laulun tiellä?

Hyvin yleinen tilanne laulutunneilla on se, että oppilas, jossa näen valtavasti sekä uinuvaa potentiaalia että jo valmista, täysin käyttökelpoista laulamisen materiaalia, epäilee itseään niin paljon, että juuri mikään, mitä sanon, ei silminnähden läpäise epäilyn...

Näin korkealla

Luulen, että näin korkealla ei kirjoiteta runoja Ilma on ohutta ja viileää Varjoja ei muodostu, vuoren huippu läpäisee auringon keskustan Yllä ja alla valo. En ole kuullut runoja täältä Kukaan ei ole kuvaillut maisemaa, jossa kaikki on totisesti tyyntä, ei niin kuin...

Sinä olet rakas!

SINÄ OLET RAKAS!   Se on tosiasia, vaikka et tuntisi sitä. Toista sinunlaistasi ei ole missään; ei ole ollut ennen eikä sinun jälkeesi tule. Sinä olet käsittämätön ihme. Päässäsi on kruunu, vaikka et näe sitä. Olet kuninkaallista sukua ja syntymälahjasi ovat...

Muutos on luonnonlaki

Muutos on luonnonlaki

 Uskotko, että kaikki sinulle tärkeät elämän osa-alueet voivat jatkuvasti, päivä päivältä muuttua paremmiksi, kauniimmiksi, rakkautta ilmentävimmiksi?KorutEttä samaan aikaan, kun kehosi voi yhä paremmin, perheesi ilmapiiri parantuu, koet menestystä työssäsi ja...

Suurin niistä on rakkaus

Suurin niistä on rakkaus

 Mitä tekisit, jos kaikki olisi juuri, niin kuin toivoisit?Mitä tekisit, jos sinulla olisi juuri se määrä asiakkaita kuin toivoisit? Mitä tekisit, jos sinun ei olisi pakko tehdä mitään? Rakastaisitko asiakkaitasi, työtäsi, elämääsi niin, että jatkaisit juuri...

Mihin sinä uskot?

Mihin sinä uskot?

 Vein 8-vuotiaan poikani Cantores Minores -poikakuoron harjoituksiin, tarkemmin ottaen koraalikuoroon, jossa tulevia A-kuorolaisia kypsytellään, ja poikkesin odotusajalla kahvilaan keskellä kauneinta keskustaa. Kaljupäinen, vanhanaikaista ystävällisyyttä henkivä...