Harjoituksia vahvalle laulukeholle
Teksti sisältää kumppanuusmarkkinointia.
Tilaa ilmainen laulutekniikan minikurssi tästä.
Laulaja tarvitsee vahvan kehon, joka jaksaa tukea ilmavirtaa juuri oikealla tavalla. Yleiskunnon on oltava hyvä, mutta erityisen tärkeitä ovat vatsan syvät lihakset ja lantionpohja – sekä selkä. Tässä lyhyt mutta sitäkin tehokkaampi sarja näiden vahvistamiseen. Huomaa, että nämä ovat lihaskuntoharjoituksia, eikä samanlaista jännitettä tule pitää laulaessa yllä!
Harjoitukset kannattaa tehdä päivittäin, ja ne käyvät sopivassa määrin tehtynä myös lämmittelyyn ennen laulamista. Ensimmäinen esiteltävä harjoitus on kaikkein tärkein. Se tuo mukanaan ylvään ryhdin ja myös henkistä energiaa, säteilyä ja tahdonvoimaa!
Lantionpohja:
Seiso tukevasti. Vie häntäluu alas ja eteenpäin, ”häntä koipien väliin”, tiivistä lantionpohja, vedä napa kohti selkärankaa ja ylöspäin. Kuin vetäisit vetoketjun kiinni häntäluusta napaan.
Pidä jännite yllä samalla kun hengität ja rentoutat hartiat, kaulan, niskan, leuan ja kasvot täysin. Tunne, kuinka voimakkaan virkistävä energia virtaa lantionpohjasta kohti päälakea ja ulos kehosta. Toista muutaman kerran, ja pidennä jaksoja päivä päivältä.
Syvät vatsalihakset ja lantionpohja:
Tiivistä lantionpohja ja seiso tukevasti, kuten edellisessä harjoituksessa. Pidät kädet joko lantiolla tai sydämen kohdalla rukousasennossa. Nosta toinen jalka maasta, pyörittele edessä, sivulla takana niin, että tasapaino joutuu koetukselle. Pidä yläkroppa rentona ja lantionpohja sekä alavatsa tiiviinä. Hengitä ja pysy sitä pidempänä, mitä kauemmas keskivartalosta viet ylösnostetun jalan. Toista tasapainoilu toisella jalalla.
Asetu lattialle selinmakuulle. Tiivistä lantionpohja huolellisesti, kuten edellä, ja nosta jalat suoraan kohti taivasta tasaisella vauhdilla. Toista kymmenen kertaa (tai enemmän, jos kuntoa riittää). Huolehdi, että hartiat, kaula, niska, leuka ja kasvot pysyvät täysin rentoina. Pidä lyhyt tauko ja toista kymmenen kerran sarja.
Hengitä ulos s-kirjaimen sihistessä. Hengitä keuhkot niin tyhjäksi, kuin saat. Käytä apuna lantionpohjaa ja vatsalihaksia. Kun olet täysin tyhjä, rentouta koko keho niin, että ilma pääsee virtaamaan sisään. Tarkista, että kaulan, hartioiden ja rintakehän alueella säilyy rentous koko ajan, erityisesti sisäänhengityksen aikana. Toista 5 kertaa.
Läähätä kieli ulkona ja leuka rentona. Huolehdi ainoastaan uloshengityksestä, sisäänhengitys tapahtuu itsestään. Uloshengityksessä napa ja solar plexuksen alue menevät kohti selkärankaa; näin saat tuen hengitykseesi. Nopeuta läähätystä pikkuhiljaa päivittäin.
Selkä, syvät vatsalihakset ja lantionpohja:
Lankku sovelluksineen. Asetu vatsallesi, koukista varpaat alle ja nosta koko keho kyynärvarsien ja varpaiden varaan, niska pitkänä. Lantionpohja tiiviinä, napa kohti selkärankaa. Pysy asennossa esimerkiksi yhden minuutin ajan. Toista lyhyen tauon jälkeen. Huolehdi, ettei niska jännity, ja muista hengittää. Voit myös nostaa vuorotellen vastakkaisen käden ja jalan ilmaan, ja näin kehittää selän lihaksia entisestään.
Tsemppiä harjoitteluun, hyvät laulajat!
Haluaisitko saada täsmävinkkejä ja helppoutta lauluun? Tilaa ilmainen laulutekniikan minikurssi tästä.
Tiia Maria
Great!
Thank you!