Laulaminen on jotain jo ennen puhetta syntyvää, kaikille yhteistä ja luonnollista. Vastasyntyneelle lauletaan hiljaisia lauluja, elämästä silmänsä sulkevalle usein lauletaan, kun mitään muuta ei ole enää jäljellä. Laulamme yksin ja yhdessä ilon ja surun hetkinä. Erilaisia lauluja; tuttuja, sukupolvelta toiselle siirtyviä ja aina samoin laulettuja, kuten myös aivan uusia ja hetkessä syntyviä. Lapset ovat mestareita luomaan omia laulujaan. Muutaman sanan rytmikkäällä laulelmalla saa jo leikin aikaiseksi.
Laulaminen kuljettaa ihmisen suoraan yhteyteen kehon, omien tunteidensa kanssa. Niiden tunteiden kautta liitymme syvimmin myös toinen toisiimme. Siksi yksin laulaessakin kysymys on pohjimmiltaan yhteiseen liittymisestä. Suru ja kuolema eivät ole saaneet lopullista voittoa silloin, kun tunteet liikkuvat.
|
| Mindaugas Neverovasin kanssa Merirasti-kappelissa. Tuossa konsertissa oli kuvaamaani taikaa. |
Kun esiinnyn muille, janoan silloinkin valtavasti nimenomaan yhteisen kokemisen hetkeä. Tunnen parhaimmillaan joka solussani sen, kuinka joskus salillinen ihmisiä hengittää samaa tunnetta kanssani. Se on sanoinkuvaamattoman lohdullista, kaunista ja parantavaa. Laulajana olen silloin ikään kuin ukkosenjohdatin, vahva ja täysin auki valtavalle määrälle energiaa.
Tämä yhteyden tunne on se, minkä vuoksi elävän musiikin konsertteja halki vuosisatojen on järjestetty ja yhä järjestetään, uskon niin. Meidän tulee laulaa, jotta pysymme ihmisinä ja kykenemme empatiaan.
Loppuun vielä kumppanuusmarkkinointia, jonka takana ylpeänä seison: Liisi Pettersson, ystäväni ja uskomattoman taitava laulaja-laulunopettaja tarjoaa nyt ilmaiseksi Laulutekniikan Minikurssia, jonka avulla voit saada oman ihanan äänesi soimaan.
Rakkaudella,
Tiia Maria