Mihin sinä uskot?

Vein 8-vuotiaan poikani Cantores Minores -poikakuoron harjoituksiin, tarkemmin ottaen koraalikuoroon, jossa tulevia A-kuorolaisia kypsytellään, ja poikkesin odotusajalla kahvilaan keskellä kauneinta keskustaa. Kaljupäinen, vanhanaikaista ystävällisyyttä henkivä kahvilanpitäjä puisteli päätään kauralatteani valmistaessaan: “Outo päivä. Olet ensimmäinen asiakas kello 12:n jälkeen tänään.” Kello oli jo jälkeen viiden, kadut kahvilan liepeillä todellakin tyhjiä. Sataa ripotteli.

Instagramissa minulle rakkaaksi käynyt, kruunujakin myynyt liike kertoi lopettavansa. Säikähdin Aleksanterinkadun tyhjiä liikehuoneistoja. Rakas ystäväni hautasi kymmenien vuosien menestyneen liiketoimintansa nyt, valtavan inhimillisen kärsimyksen saattelemana. Rintaa puristaa. Luon silti uutta.

Kuva: Shanshan Gong

Minun ehkä perustavanlaatuisin luonteenpiirteeni on se, että näen aavikollakin mahdollisuuden kukkivaan muutokseen. Uskon elämään. En aina muista sitä, mutta kun oikein kova kriisi uhkaa, lähimmäiseni painavat päänsä ja valo on loppumaisillaan, minä uskon uuteen. Ja se usko kantaa aina.

Nytkin kaiken sekasorron keskellä totuus on kuitenkin se, että elämä on voittanut kuoleman. Rakkaus on voittanut kuoleman ja pimeyden. Olemassaolo on täysin voittamaton olemattomuuden edessä. Asiat muuttavat muotoaan, mutta pelätä ei tarvitse.

Usko elämään muuttaa asennetta nykyhetkeen. Usko on sellaista, että sen ei tarvitse nojata mihinkään muuhun kuin sen tarjoamaan näkyyn. Usko saa toimimaan niin kuin se, mitä emme nyt näe, olisi jo totta. Joskus täytyy vain uskoa, toivoa ja rakastaa, vaikka mitään järkevää perustetta sellaiselle ei olisi.

Minä uskon, että elämä, taide, kohtaamiset, valo, rakkaus, inhimillinen lämpö ja Jumalasta kertova yhteys välillämme ovat jo voittaneet. Uskon luonnon uudistuvaan ja uudistavaan voimaan. Uskon, että maailmassa on yhä rahaa ja hyvää tahtoa. Uskon, että ihmisillä on mahdollisuuksia. Uskon sinuun, uskon minuun, uskon meihin. Uskon Jumalaan.