Tutkintokonsertti lähestyy

Tutkintokonsertti lähestyy
Nyt on lauantai, 22. päivä tammikuuta 2022. Tuntuu uskomattomalta, että A-tutkinnon suorittamiseen on enää noin viikko. Haluan pysyä kevyessä, kiitollisessa tunnelmassa, vaikka mieli ehdottaa muunkinlaisia maisemia.
Täytyy vielä valmistautua, hioa ja opetella, mutta ei saa tehdä liikaa. Ohjelma ei ole kaikkein helpoin mahdollinen, mutta kaikki siinä on minulle äärettömän rakasta.
Olen tähän päivään asti empinyt, laulaisinko Mozartin Exsultate, jubilate -motetin loppuun korkean c:n. Tänään se tuntui helpommalta kuin koskaan, suorastaan asettui paikoilleen opettajani lempeän ohjauksen ja tiettyjen teknisten muistutteluiden ansiosta. Aion laulaa sen c:n! Täytyy vain muistaa pitää c3:n kilinä takaraivossa koko viimeisen sivun ajan. Kyseinen ääni on minulla toki yleensä ottaen hallussa, mutta Mozart hyppyyttää laulajaa sitä ennen kaksi oktaavia matalammalla, minkä vuoksi se vaatii melkoista jumppaamista toimiakseen tuossa kontekstissa.
Huomenna annan erityishuomiota Bachin pitkälle aarialle, jota en ole viikkoon, ehkä kahteen edes vilkaissut. Rautavaaran laulut kaipaavat myös varmistusharjoittelua – ja Mozartin Ridente la calma on jäänyt kaikkien isompien teosten jalkoihin. Muu ohjelma tuntuu ulkoaopettelun kannalta olevan kunnossa.
Aina, kun tuskastun opettelun vaativuuteen, muistutan itseäni, että tämä on vasta todellisten unelmieni alkusoittoa. Jonain päivänä harjoittelen kokopitkää roolia, Mozart-konserttia ja oratorioaarioita yhtä aikaa. Se vain kuuluu tähän. Ja kaikkein parhaita päiviä ovat nämä harjoituspäivät. Aamen.

Written by tiia
More From This Category
Perusasioiden äärellä
Suurinta rohkeutta vaatii keskipolun tallaaminenOlen ollut melkoinen terveyshörhö koko aikuisen elämäni ajan. Tiedän melko paljon ravintoaineista, paaston vaikutuksesta, aineenvaihdunnasta, unesta ja liikunnasta, vaikka toisaalta viittaan tiedoilleni kintaalla ja...

0 Comments